Siirry päänäkymään
Lempäälän palautepalvelu
Kirjaudu sisään
Ohje

Palaute: Hallinto ja yleinen palaute - Osallistuminen ja vaikuttaminen

Luontipäivä: 7.6.2022
Kuulin tänään, että palvelubussin maksukäytäntö muuttuu niin, että rahalla ei voi enää maksaa palvelubussissa.
Se on mielestäni käsittämätön päätös.
Ensinnäkin, oman kokemukseni mukaan, palvelubussia käyttävät lähinnä vanhukset, joille rahalla maksaminen on se ymmärrettävin maksutapa. Heillä ei ole välttämättä tietokoneita, tai älykännyköitä joilla voisivat hoitaa asioitaan.
Tuttavapiiriini kuuluu mm. ihminen joka hoitaa itse vaate-, ruoka- ym muut ostoksensa vaikka liikkuminen onkin hankalaa,
Hänellä on edunvalvoja, joka antaa käteistä rahaa viikottain näiden asioiden maksamiseen. Pankkikorttia hänellä ei ole, johtuen edunvalvontasopimuksesta.
Palvelubussia koskevan maksumuutoksen jälkeen hänellä ei ole enää mahdollisuutta käyttää palvelubussia, jonka ahkera käyttäjä hän on ollut.
Niinpä hän on sidottu kotiin ja kaikki hankinnat pitäisi hoitaa vastaisuudessa muiden ihmisten avun kautta. Eli häneltä viedään mahdollisuus isoon osaan itsenäistä elämää ja elämänhallintaa. Samalla viedään mahdollisuus virikkeiden saamiseen, jonka 'ihmisten ilmoille' pääseminen on hänelle suonut.
Toivoisin todellakin, että vielä kerran harkitsisitte maksutapamuutoksen mielekkyyttä ja ottaisitten päätöksiä tehdessänne paremmin huomioon palvelubussin käyttäjäkunnan tarpeet ja mahdollisuudet niiden toteuttamiseen.

Käsittely

Tila: Käsitelty
Vastattu: 10.6.2022
Kiitämme palautteesta.

Asia on tärkeä ja olemme lähettäneet palautteen Nyssen asiakaspalveluun tiedoksi. Nyssen maksujärjestelmä ja hinnoittelu ovat käytössä myös palveluliikenteen busseissa ja palveluliikenteen busseja voi käyttää esim. liityntäliikenteenä ja jatkaa samalla hinnalla (mikäli oikeat vyöhykkeet on valittu) tavallisella linjaliikenteellä tai vaikkapa junalla. Palveluliikenteen busseissa maksetaan Nyssekortilla tai muilla Nyssen hyväksymillä vaihtoehdoilla, joista yksi oli käteinen viime viikkoon asti. Yhtenäisten maksukäytäntöjen takia käteisestä luopuminen nyssen bussiliikenteessä lopetti käteisen käytön myös palveluliikenteen busseissa. Kyseessä ei siis ole ollut Lempäälän kunnan päätös, vaan palveluliikennettä ohjaa Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta.
Saapunut: 7.6.2022
Etusivulle
  • Käyttöehdot
  • Tietosuojaseloste
  • Saavutettavuusseloste
  • © Lempäälän kunta
  • Palvelun tekninen toteutus Trimble
  • Seuraa annettuja palautteita Seuraa annettuja palautteita

Tietoa evästeistä

Sivusto käyttää evästeitä. Valitse käytettävät evästeet. Evästeiden käyttö